Oulun seudun melojien retki Suomujoelle, päivä 3

Päivä 3.              

Snellmanninmaja-Raja-Jooseppi 10.6.2013                

Yhteenveto: Lopetuspäivän kohokohta on Suomukönkään (III-IV) lasku. Päivän saldo: 16 km melontaa
  

Aamu valkenee hiukan jo viileämpänä. Ruokainventaario kertoo, että maanantaiksi ei ole epähuomiossa varattu lounasta. Aamupalaan siis satsataan, tosin ei kahviin. Kahvi keitetään Markuksen partio-opeilla vanhoista poroista. Kahvi on pahaa, mutta ajaa asiansa. Kartan perusteella päivä on selkeä; Lipsuttelua ja maisemien katselua helpossa virrassa ja suvannoissa, ja välissä yksi kunnon koski, Suomuköngäs. Alkumatkasta on väliin matalaa ja kajakki karahtaa paikoin kiville. Veden määrä on kuitenkin jo varsin suuri, koska virta on leveä. Ukkonen jyrähtää myös kerran ja ukkossade nostattaa hetken veden pintaa. Melomme reippaasti Suomukönkäälle. Tai minä en melo reippaasti, koska olkapääkipu vaivaa heti aamupäivästä.  Suomuköngäs osoittautuu ihan kunnon koskeksi, kun nousemme sitä rannalta katsomaan. Vedessä on ison veden tuntua ja puolivälin kiventaustat pyörittävät vettä jo korkealle. Katsomme linjoja tovin ja lähdemme porukalla laskemaan koskea. Markuksen ohjaamme alussa vasemmalle hiukan leppoisammalle linjalle. Keskipätkälle helppoa linjaa ei oikein ole, jos ei halua kajakkia maitse vetää. Taavi menee edeltä ja itse tulen kakkosena ja nappailen pari akanvirtaa, että voin katsella Markuksen menoa. Alkuosa koskesta menee hyvin. Keskipätkän suureen aaltoon Markus kaatuu, mutta nousee eskimolla. Seuraavat kaksi pudotusta ovatkin varsin jämäköitä, omienkin standardien mukaan. Viimeisessä pudotuksessa Markus kaatuu ja joutuu uimasille. Pelastamme ripeästi miehen ja kajakin. Pieni tappio on, että Markuksen slingi putoaa jokeen. 

Suomuköngäs (Kuva:Taavi)

Matala loppukoski vie meidät Luttojokeen. Luttojoen nivat eivät juuri tasapainoa häiritse ja pienen melontasession jälkeen riippusilta tulee näkyviin. Ennen autoille nousua melomme Kiertämäjokea muutaman sata metriä ylävirtaan katsomaan puron ylityspaikkaa, jossa perimätiedon mukaan on kuulunut joskus suuri molskahdus. Ennen autolle menoa Markus ja Taavi houkuttelevat minua eskimokäännökseen. Korvat saavat jäädä kuitenkin tällä reissulla kuivaksi. 

Rannalla on sääskiä ja pakkaamme ripeästi kamat Subaruun. Taavi huomaa, että kenenkään lompakko ei ole juuri tässä autossa. Haaveissa kajastunut epäterveellinen lounas Ivalossa jää siten pelkäksi haaveeksi. Leivänkannikoita syöden ja vatsa muristen ajamme ripeästi Kiilopäälle. Kiilopäällä on kalseaa, 9 astetta ja tuuli puhisee Jäämereltä, kun kävelemme päivän pihville. Lapin kesä on päättynyt. Ajamme kotiin lämmittelemään.  

Oulun seudun melojien retki Suomujoelle, päivä 2

Päivä 2.              

Tuiskukangas-Snellmanninmaja 9.6.2013                      

Yhteeveto: Päivä parhaan A-luokan jokea riemastuttaa vedosta ryytyneet koskimelojat. Jopa IV luokkaan yltävät kosket koettelevat koskimelontataitojamme.Päivän saldo: 29 km melontaa

Aamutoimet aloitamme Markuksen kanssa kajakin paikkauksella. Uusi reikä on tukittava. Työmenetelmät ovat jo tuttuja ja muovipaikka valmistuu käden käänteessä. Paikka pitää loppuretken ajan. Aamupalan jälkeen laskemme kajakit veteen. Kotaköngäs ja muut ihanuudet odottavat. Jo matka Kotakönkäälle on hienoa jokea, lähinnä syvää suvantoa ja pieniä koskia. Ja aamusta tuntuu, että tänään voisi olla hyvä päivä joella. Kotakönkäälle rantaudumme tutkimaan könkäitä. Henkisesti olemme valmistautuneet ohittamaan könkään maitse. Sillan alus näyttää kuitenkin houkuttelevalta, pikku hässäkkää ja sillan alla pieni droppi. Mikäpä sen mukavampaa. Taavi laskee edeltä, minä viimeisenä. Taavilla lasku menee hienosti, mutta Markus kaatuu sillan alla, ui rantaan ennen droppia ja ilmoittautuu (tai velvoitetaan) kameramieheksi. Oma laskuni tallentuu näin videolle. Dropin jälkeen on pitkä ja tekninen kanjoni. Vettä ei ole liikaa ja ajolinjojen on syytä pitää. Laskemme Taavin kanssa pätkän peräjälkeen. Tupeloin hiukan alussa ja joudun ottamaan käsivarrella tukea kivestä. Palkintona on reilu mustelma. Muuten laskut menevät hienosti. Isolla vedellä loppupätkä voi olla aika hurja. Kallion alle painuva vesi lopun vasemmalle kääntyvässä mutkassa voisi tehdä laskusta jopa vaarallisen. 

Kotakönkään niskalla jännittää mukavasti

Kotakönkään alaosaa (Kuva: Taavi)

Jokipätkä Lankojärvelle on myös upeaa. Kaarramme joelta Lankojärvelle kahvin keittoon. Aurinko paahtaa tuvan edustaa ja kahvi maistuu "suurten sankaritekojen" jälkeen. Jokipätkä Lankojärveltä Porttikoskelle on kaikkea, mitä koskenlaskija kaipaa. Moni paikoin mieleen tulee Trollforsenin alue. Kosket ovat kallioisia ja sopivan jyrkkiä, väleissä on syviä (ja lyhyitä) hidasvirtaisia suvantoja.  Heti Lankojärven jälkeen on helppo lämmittelykoski. Jyrkästä mutkasta oikealle alkaa ensimmäinen vaativampi koski. Tämä koski on vauhdikas mutta suoraviivainen ilman suurempia ongelmia. Kosken lasku sujui nautiskellen ja viimeisessä kinkamassa sain reissun ehkä parhaat surffit. Pienen suvannon ja helpon välikosken jälkeen tuli lyhyt ja tekninen koski, jonka alla on kallioinen saari. Totesimme kosken varsin vaativaksi. Kallion vieressä jyrkän osuuden jälkeen on ehdottomasti päästävä oikeaan rantaan. Muuten meloja, tai kajakki, tai päätyy lähes varmasti kiville. Lasken ensimmäisenä suunnitelman mukaisesti muiden seuratessa rannalta kosken alaosassa. Aallot olivat jopa yllättävän korkeita ja teräviä. Taavi ja Markus lähtevät kajakeilleen. Itse kahlaan loppukosken kiville. Mutkasta näen, että Markuksen kajakki laskee loppukoskea aivan yksin. Kajakki tulee kiville juuri mihin arvelinkin. Pelastan kajakin pinnistä nopeasti välisuvantoon ja nappaan virrassa kulkevan melan. Taavi laskee kosken alas oikeaa reittiä ja tulee auttamaan reskuutuksessa. Kajakki on rannalla ripeästi ja itse melojakin saadaan kajakin luo. 

Kirjoittaja välttää kielletyt loppukivet. Huomaa mela. (Kuva:Taavi)

Vajaan parin kilometrin päässä edellisestä on lyhyt kallioinen koski joka loppuu droppiin. Droppi kannattanee katsoa ihan rannalta. Meiltä tarkastus jäi väliin... Hiukan ennen koskea totean Markukselle, että kylläpä edessä jytisee muhkeasti. Taavi meloo etummaisena ja vaikka horisontti häipyy jatkaa melontaa. Me jatkamme Markuksen kanssa perässä. Koko porukka pysyy dropin pystyssä ja suvannossa naurattaa. Hiukan ennen Porttikoskea bongaamme rannalta hirviemän ja pienen vasan. Nousemme Porttikosken kämpälle lounaalle.

Porttikosken kämpällä tapaamme perheen, joka on varsin kiinnostunut melomisesta. Perheen äiti oli mm. laskenut Koitelin takarännin kajakilla. Takarännin laskijat ovat omassa luokituksessani ihan oikeita koskimelojia. Lounashetki on mukava ja saamme ennakkoraporttia Porttikoskesta. Raportin mukaan yksi kohta on vaikea ja kivinen. Lounaan jälkeen treenamme laskupaattispinnailua kämpän edustan pienessä surffiaallossa. Sitten suuntaamme Porttikoskea kohti. Rannalta katsoen arvaamme kruksikohdaksi arvellun paikan kosken yläosassa. Lasken kohdan mutkittelevaa päävirtaa seuraillen; kajakkia saa komentaa kunnolla, ettei se painu kiviä vasten. Taavi ja Markus laskevan kohdan vasemmasta reunasta, joka on helpompi mutta kivinen. Lopun kallioisemman osuuden sillan alla laskemme ilman etukäteistarkastelua rannalta. Kaiken kaikkiaan Porttikoski oli mukava koski, mutta helpompi kuin Lankojärven alapuolinen koski ja Kotakönkään alue. Toki vedessä on enemmän voimaa. Porttikosken alla toteamme, että jo koskialue Kotakönkään seudulta Porttikoskelle itsessään on ehdottomasti yhden retken arvoinen.

Porttikosken "labyrintti". Hupaisin linja menee päävirtaa seuraille. (Kuva: Taavi)

Porttikosken alla virtaus jatkuu hyvänä ja matka taittuu. Sotavaaranojan suussa Taavi bongaa surffiaallon. Muuten kosket ovat lähinnä nivoja. Pian kosket levenevät ja saamme työnnellä kajakkeja hiekkäsärkkien yli. Kaipa sen kestää. Vasen olkapääni alkaa kivistää. Vaiva on hermokipu, tuttu mm. Lätäsenon retkeltä. Rakkaat melontakaverini epäilevät sen johtuvan huonosta harjoittelusta. Pitäisi kuulemma käydä edes pari kertaa melomassa ennen retkeä. Ja talvella kuulemma kannattaisi hiihtää, että lihakset vahvistuisivat. Itse uskon, että kipu on psykosomaattista. Kun kartalla on pitkä suvanto tai järvi, kipu alkaa. Nyt kartalla on järviketju Aittojärvi-Kotajärvi-Suomujärvi. Hiljoskellen meloen saavumme lopulta yöpaikkaan, Snellmanninmajalle.

Snellmanninmajan haamu manaa sääsket sisään tupaan.

Snellmannin majalla tapaamme Metsien Miehen, joka ei kuitenkaan seurastamme piittaa ja kahlaa joen yli pakoon yli-sosiaalisia erämelojia. Päivälliseksi maistuu klassinen eräherkku nötkötti-muusi. Jälkiruuaksi on kahvia ja konjakkia. Haaveilemme kämppäyöstä ja raahaamme makuuvarusteet kämppään. Aluksi sääskiä kämpässä on pari. Vartin päästä niitä on jo puolenkymmentä ja puolen tunnin päästä ilmoitan siirtyväni telttaan. Markus ja Taavi ovat tulleet samaan johtopäätökseen. Pistän rankisen hankintalistalle.    

Koskikajakilla retkeilijä arvostaa kunnon tiivistä tavaraa

Oulun seudun melojien retki Suomujoelle, päivä 1

Päivä 1.               

Kiilopää-Tuiskukangas 8.6.2013

             

 Yhteenveto: Herrat kiskovat pulkat ylös tunturiin ja osin alaskin. Epäonni vaivaa paikoin ja illalla melamiehiä väsyttää. Päivän saldo: 12.5 km kajakin vetoa + 10.5 km melontaa

Valmiina kähtöön Kiilopäällä (Kuva: Taavi)

Aamu on kuuma, +24°C. Kiilopään retkeilykeskuksen aamupalan jälkeen pakkaamme kajakit ja valmistaudumme kajakin vetoon yli vedenjakajan. Lähdemme hiukan ennen kymmentä.  Jyrkästä ylämäestä huolimatta veto etenee hienosti, 3-4 km tunnissa. Laskemme erotusaidalla, että olemme vesillä viimeistään kahden maissa. Keli on hieno, joten kaarramme ylös tunturiin jälkimmäistä Niilanpään ylittävää polkua kiiveten. Ylhäällä keitämme kahvit ja laskemme kajakit seremoniallisesti vesille ensimmäisen kerran pieneen latvapuroon. Tästä eteenpäin retki on pelkkää alamäkeä, mietimme. Harjanteelta näemme pian Suomunlatvan vedet. Kaukaa katsottuna vettä näyttää olevan jotenkuten ja juoksemme tunturinummea pitkin alamäkeen kajakit vedossa. Markuksen kajakki kaatuu rinteessä ja paljastaa ikävän totuuden. Invaderin pohjassa on reikä. Penkin reunassa on reilu irtolipare, ei mikään viilto tai halkeama. Tukimme reiän päältä ilmastointiteipillä ja vedämme kajakin muutama sata metriä puron rantaan. Puro ei ole melottava, vettä on hädin tuskin nilkkoihin. Ilmastointiteippi ei pysy Markuksen kajakin pohjassa. Punnitsemme vaihtoehdot. Koko retken peruminen ja paluu ensi keväänä tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta. Mietimme myös pelipaatin hakua autolta. Koska sää on hyvä, päätämme kuitenkin pitää pienen puuhatuokion veden ääressä. Markuksen toinen vesipullo polyeteenilähteenä ja kaasupoltin lämmönlähteenä sulatamme pohjaan noin 8 cm halkaisijaltaan olevan paikan. Irrotamme myös penkin ja sulatamme paikan myös penkin alle. Veden pääsyä kajakkiin estämme myös ilmastointiteippauksella, nyt kuitenkin järkevästi kajakin sisäpuolelle, penkin alle. Aikaa kuluu tunti, varmaan pitkälti toistakin. Myös sääsket löytävät meidät puronuomasta.

Suomun latvat häämöttävät edessä (Kuva: Taavi)

Retki ja kajakin veto voi taas jatkua. Alkaa tuntua siltä, että tämän reissun muistaa vuosien jälkeenkin. Vesitilanne on masentava. Kuivan kivisen puron vesimäärä ei helpota kajakin vetämistä. Muutaman kilometrin turhauttavan puron seuraamisen jälkeen kaarramme Raututunturien puoleiselle polulle, jota seuraamme muutaman kilometrin. Jossain välissä purolaakso muuttuu soisemmaksi ja lähdemme Markuksen kanssa tarkastamaan vesitilanteen. Puro on kuin onkin muuttumassa syvemmäksi ja voimme viimein hypätä kajakkiin ja aloittaa melonnan. Kiilopäältä olemme tulleet noin 13 kilometriä. Suomunruoktun autiotuvallekaan on enää pari kilometriä. 

Matka Suomunruoktulle sujuu leppoisasti. Puro on syvä ja mutkittelee kauniisti suon keskellä. Hiukan ennen autiotupaa puro mataloituu ja kajakit karahtavat kiville. Olemme lopen kyllästyneitä kajakin vetoon ja työntelemme kajakkia pohjasta eteenpäin sentti tai metri kerrallaan. Väliin kajakki kulkee jopa kymmeniä metrejä. Matka taittuu hitaasti. Muistutan Taavia, että retki oli hänen ideansa. Taavi myöntää asian. Autiotuvallakaan emme käy, kun olemme kerran vesille päässeet.  Museolta joki lähtee hurjaan alamäkeen. Tiukat mutkat ja kallionvierustat menevät isommitta ongelmitta veden vähyyden ansiosta. Kymmenen senttiä lisää vettä, niin tämä koskijakso olisi ollut loistava. Kaksikymmentä senttiä enemmän vettä olisi pakottanut skouttaamaan jokaisen mutkan rannalta lyhyissä pätkissä yli kilometrin matkalla. Puiden ja muiden esteiden takia olisi tällöin pitänyt osa koskista jättää jopa laskematta. Nyt emme nouse kajakista vaan etenemme hitaasti etuperin ja takaperin kiveltä kivelle, paikoin pohjasta melalla ja käsin raapien. Kosken loppuosassa tulee tappioita. Oma melani juuttuu kiven rakoon tiukasti ja napsahdus kertoo, että lapa halkeaa jostain. Tappio ei ole iso, lähinnä kosmeettinen. Koskijakso loppuu matalaan koskeen.

Kivistä koskea Suomunruoktun alapuolella (Kuva: Taavi)

Suolla virta kulkee taas hitaammin ja syvänä. Ongelmana ovat puut, joiden takia joudumme muutaman kerran nousemaan kajakista. Tasaisen suojakson ja Aitaojan jälkeen joki tuntuu jo joelta. Vettä on kajakin alla jokseenkin riittävästi ja joki on hieno iltavalaistuksessa. Kosket ovat osin jyrkähköjä ja kallioisia. Mukkavaaranlammen kohdalla olevan lyhyen könkään vedämme suosiolla ohi; olemme jo liian väsyneitä tekniseen ja kiviseen linjaan. Viimein päätämme, että viimeistään seuraavan kajakista nousun kohdalla on telttapaikka. Katson kartasta, että Tuiskukankaalla on tulipaikka. Tulipaikalla toimimme reippaasti, illan viileys on houkutellut pienet ystävämme suurin joukoin kylään. Päivällisen, kolme purkkia hernekeittoa ja paketillinen HK-Bleau:tä, nautimme pienen konjakkiryypyn säestämänä. Tarkastamme Markuksen kajakin, johon on tullut uusi halkeama vanhan viereen. Korjausurakan siirrämme aamuksi ja kömmimme telttaan sääskiä pakoon.

Ruokaa!

Oulun seudun melojien retki Suomujoelle

Esinäytös:         

Pallas 11.5.2013 

Skinnaamme Pyhäkuruun. Lumi on ihan jäistä, lämpötila ei mene plussalle koko päivänä. Pitäisi odottaa muutama päivä, että lumi pehmenisi pinnalta. Viikonloppu ei kuitenkaan moista salli. Lumipeite avotunturissa ei tunnu vähentyneen ollenkaan talvesta. Alle kuukauden päästä pitäisi olla melomassa Suomujoella. Taavi muistelee, miten kesäkuun alussa on joskus joutunut kahlaamaan Kiilopäällä  puolen metrin hangessa. Mietimme, että Lankojärvi voi olla pahimmillaan jäässä sovittuna ajankohtana kesäkuun alussa. Pohdimme vara-aikaa juhannuksen jälkeiseksi viikonlopuksi, jos kevät ei etene.

Päivä 0:              

Kiilopää 7.6.2013

Työpäivän jälkeen ajelemme Kiilopäälle. Lapin kesä on aikaisessa, ja paljon. Koivut ovat tunturissakin täydessä lehdessä lämpötilan ollessa lähes hellelukemissa, ties monettako viikkoa. Pudotamme Markuksen mökkiin toipumaan kiipeilykurssista ja lähdemme viemään Taavin kanssa autoa Raja-Jooseppiin. Matkalla pikkujokien vesitilanne on murheellinen. Kakslauttasessa pystyisi juuri nilkat kastelemaan, Alajoessa samoin. Lutossakin vettä on niukasti. Toisen auton jätämme Luttojoen riippusillalle, jonka alla joki näyttää sentään  melottavalta.  Paluumatkalla, Kutturan tienhaarassa, mietimme puolivakavissamme retkikohteen vaihtoa Ivalojoeksi. Koska toinen auto on kuitenkin jo Raja-Joosepissa, vaihto ei kuitenkaan nyt vaan käy. Kello käy jo lauantain puolta kun saavumme Kiilopäälle. Yöllä yskittää ja muut kuorsaa.