Päivä 1.
Kiilopää-Tuiskukangas 8.6.2013
![]() |
Valmiina kähtöön Kiilopäällä (Kuva: Taavi) |
Aamu on kuuma, +24°C. Kiilopään
retkeilykeskuksen aamupalan jälkeen pakkaamme kajakit ja valmistaudumme kajakin
vetoon yli vedenjakajan. Lähdemme hiukan ennen kymmentä. Jyrkästä ylämäestä huolimatta veto etenee
hienosti, 3-4 km tunnissa. Laskemme erotusaidalla, että olemme vesillä
viimeistään kahden maissa. Keli on hieno, joten kaarramme ylös tunturiin
jälkimmäistä Niilanpään ylittävää polkua kiiveten. Ylhäällä keitämme kahvit ja
laskemme kajakit seremoniallisesti vesille ensimmäisen kerran pieneen
latvapuroon. Tästä eteenpäin retki on pelkkää alamäkeä, mietimme. Harjanteelta
näemme pian Suomunlatvan vedet. Kaukaa katsottuna vettä näyttää olevan
jotenkuten ja juoksemme tunturinummea pitkin alamäkeen kajakit vedossa.
Markuksen kajakki kaatuu rinteessä ja paljastaa ikävän totuuden. Invaderin
pohjassa on reikä. Penkin reunassa on reilu irtolipare, ei mikään viilto tai
halkeama. Tukimme reiän päältä ilmastointiteipillä ja vedämme kajakin muutama
sata metriä puron rantaan. Puro ei ole melottava, vettä on hädin tuskin
nilkkoihin. Ilmastointiteippi ei pysy Markuksen kajakin pohjassa. Punnitsemme
vaihtoehdot. Koko retken peruminen ja paluu ensi keväänä tuntuu ihan hyvältä
vaihtoehdolta. Mietimme myös pelipaatin hakua autolta. Koska sää on hyvä,
päätämme kuitenkin pitää pienen puuhatuokion veden ääressä. Markuksen toinen
vesipullo polyeteenilähteenä ja kaasupoltin lämmönlähteenä sulatamme pohjaan
noin 8 cm halkaisijaltaan olevan paikan. Irrotamme myös penkin ja sulatamme
paikan myös penkin alle. Veden pääsyä kajakkiin estämme myös
ilmastointiteippauksella, nyt kuitenkin järkevästi kajakin sisäpuolelle, penkin
alle. Aikaa kuluu tunti, varmaan pitkälti toistakin. Myös sääsket löytävät
meidät puronuomasta.
Retki ja kajakin veto voi taas
jatkua. Alkaa tuntua siltä, että tämän reissun muistaa vuosien jälkeenkin. Vesitilanne
on masentava. Kuivan kivisen puron vesimäärä ei helpota kajakin vetämistä.
Muutaman kilometrin turhauttavan puron seuraamisen jälkeen kaarramme
Raututunturien puoleiselle polulle, jota seuraamme muutaman kilometrin. Jossain
välissä purolaakso muuttuu soisemmaksi ja lähdemme Markuksen kanssa
tarkastamaan vesitilanteen. Puro on kuin onkin muuttumassa syvemmäksi ja voimme
viimein hypätä kajakkiin ja aloittaa melonnan. Kiilopäältä olemme tulleet noin
13 kilometriä. Suomunruoktun autiotuvallekaan on enää pari kilometriä.
Matka
Suomunruoktulle sujuu leppoisasti. Puro on syvä ja mutkittelee kauniisti suon
keskellä. Hiukan ennen autiotupaa puro mataloituu ja kajakit karahtavat
kiville. Olemme lopen kyllästyneitä kajakin vetoon ja työntelemme kajakkia
pohjasta eteenpäin sentti tai metri kerrallaan. Väliin kajakki kulkee jopa
kymmeniä metrejä. Matka taittuu hitaasti. Muistutan Taavia, että retki oli
hänen ideansa. Taavi myöntää asian. Autiotuvallakaan emme käy, kun olemme
kerran vesille päässeet. Museolta joki
lähtee hurjaan alamäkeen. Tiukat mutkat ja kallionvierustat menevät isommitta
ongelmitta veden vähyyden ansiosta. Kymmenen senttiä lisää vettä, niin tämä
koskijakso olisi ollut loistava. Kaksikymmentä senttiä enemmän vettä olisi
pakottanut skouttaamaan jokaisen mutkan rannalta lyhyissä pätkissä yli
kilometrin matkalla. Puiden ja muiden esteiden takia olisi tällöin pitänyt osa
koskista jättää jopa laskematta. Nyt emme nouse kajakista vaan etenemme
hitaasti etuperin ja takaperin kiveltä kivelle, paikoin pohjasta melalla ja
käsin raapien. Kosken loppuosassa tulee tappioita. Oma melani juuttuu kiven
rakoon tiukasti ja napsahdus kertoo, että lapa halkeaa jostain. Tappio ei ole
iso, lähinnä kosmeettinen. Koskijakso loppuu matalaan koskeen.
Suolla virta kulkee taas hitaammin ja syvänä. Ongelmana ovat puut, joiden takia joudumme muutaman kerran nousemaan kajakista. Tasaisen suojakson ja Aitaojan jälkeen joki tuntuu jo joelta. Vettä on kajakin alla jokseenkin riittävästi ja joki on hieno iltavalaistuksessa. Kosket ovat osin jyrkähköjä ja kallioisia. Mukkavaaranlammen kohdalla olevan lyhyen könkään vedämme suosiolla ohi; olemme jo liian väsyneitä tekniseen ja kiviseen linjaan. Viimein päätämme, että viimeistään seuraavan kajakista nousun kohdalla on telttapaikka. Katson kartasta, että Tuiskukankaalla on tulipaikka. Tulipaikalla toimimme reippaasti, illan viileys on houkutellut pienet ystävämme suurin joukoin kylään. Päivällisen, kolme purkkia hernekeittoa ja paketillinen HK-Bleau:tä, nautimme pienen konjakkiryypyn säestämänä. Tarkastamme Markuksen kajakin, johon on tullut uusi halkeama vanhan viereen. Korjausurakan siirrämme aamuksi ja kömmimme telttaan sääskiä pakoon.
Kivistä koskea Suomunruoktun alapuolella (Kuva: Taavi) |
Suolla virta kulkee taas hitaammin ja syvänä. Ongelmana ovat puut, joiden takia joudumme muutaman kerran nousemaan kajakista. Tasaisen suojakson ja Aitaojan jälkeen joki tuntuu jo joelta. Vettä on kajakin alla jokseenkin riittävästi ja joki on hieno iltavalaistuksessa. Kosket ovat osin jyrkähköjä ja kallioisia. Mukkavaaranlammen kohdalla olevan lyhyen könkään vedämme suosiolla ohi; olemme jo liian väsyneitä tekniseen ja kiviseen linjaan. Viimein päätämme, että viimeistään seuraavan kajakista nousun kohdalla on telttapaikka. Katson kartasta, että Tuiskukankaalla on tulipaikka. Tulipaikalla toimimme reippaasti, illan viileys on houkutellut pienet ystävämme suurin joukoin kylään. Päivällisen, kolme purkkia hernekeittoa ja paketillinen HK-Bleau:tä, nautimme pienen konjakkiryypyn säestämänä. Tarkastamme Markuksen kajakin, johon on tullut uusi halkeama vanhan viereen. Korjausurakan siirrämme aamuksi ja kömmimme telttaan sääskiä pakoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti