Inari 2014, päivät 7-8

Päivä 7, 18.7.2014 " Vasikkaselkä"

Päivän melontamusiikki: Lyra All Stars: Satakieli laulaa 

Satakieli laulaa (A. Hellaakoski)

Tuli kaikkien äänien takaa
yhä ihme ja ihme uus
ja viimeisimpänä vakaa
tuli hiljaisuus.
Sen lävitse purosen voin
vain aavistaa solinoin.
Vesi viileä on, ja puu
yli sen kuvastuu.

Puro solise lehvien alla,
vesi onnellinen
vie kuplaa, kannattamalla
varovasti kuultoa sen
sivu sammalen kasteisen,
ali puun, yli maan,
ohi kelloa kilkkavan haan.
Olen onnellinen.

Olen kupla, muuta en.
Olen tyhjä, muuta en.
Vain kuvastajana
olen, kuuntelijana.
Vain kupla pysyi, kesti
ja ylisti ikuisesti.

Reitti:. Melontaa 28 km Pikku-Sörmiltä Nitsijärven Rovasaareen
7. päivän lähtöpaikka 
7. päivän taukopaikka 
7. päivän yöpaikka 

Herään väsyneenä ja hikisenä aivan liian aikaisin. Päätän, että parasta on kerätä vaatteet teltasta ja hypätä suoraan järveen. Pienten epäröintien jälkeen pääsen viimein uimasille. Osa muustakin porukasta kaipaa raikastusta. Aamun kirkkaus ja tyyneys raikastuttaa aistit. Aamupalan jälkeen pakkaamme "ahkiot" ja melomme Vasikkaselän reunaan. Keli on aivan tyyni kun Vasikkaselkä aukeaa. Suuntamme keulat K-väylämerkkiä päin, joka sijaitsee luodolla nimeltään Uaivipuunnjamlaassas. Vasikkaselän hiljaisuus ja luonnon äänet ovat aivan maagisia. Väliin jostain kaukaa kaikuu veneen ääni, mutta enimmäkseen selällä kaikuvat vain kajakista tuleva veden liplatus ja lintujen äänet. Kuikkia, kaakkureita ja koskeloita selällä tuntuu olevan valtavia määriä. Onpa luodolla myös muutama merimetso, mistä en osaa innostua valtavasti, kun olen nähnyt tämän linnun pesäluotoja. Toisaalta, eivätpä nämä meidänkään "pesäluodot" aina niin siistejä ole.
 

Meloskelemme hiljalleen Kallovuonoa päin. En jaksa lukea edes karttaa. Luovutan sen Markukselle. Katson karttaa kunnolla seuraavan kerran vasta Nitsijärven pohjoisosassa, mikä on melkoinen retriitti karttafetissille. Kallovuono tulee melkein kuin itsestään oikealle. En haluaisi poistua lainkaan Vasikkaselältä, enkä liene mietteissäni kovin erilainen muiden melojien kanssa.

Kalliotaipaleen venetaipaleella Markus ja Kari ehdottavat, että vedetään ensin muovikajakit toiselle puolelle. Tämän jälkeen osa alkaisi tekemään lounasta. Ja osa hakisi lasikuitupaatit. Taavi ja Monika valitsevat kuitenkin (vähintäänkin paatille) vaarallisemman ja urheilullisemman vaihtoehdon, mistä taas menen typeränä poikana kiukustumaan. No ainakin loppuosa lasikuitupaatin kantomatkasta menee optimaalisesti. Kaksi kantaa ja yksi kannustaa ja herjaa vierellä. Työtehtävän vaihto tapahtuu 50 metrin välein. Venetien pää osoittautuu heikoksi taukopaikaksi, joten siinä mielessä alkuperäisessä Kari-Markuksen suunnitelmassa on virhe. Kuumassa kelissä muutama lounastaja houkuttelisi paikalle melkoisen paarmaparven.

Lammaslahden suulta herrat löytävät viimein sopivan lounaspaikan. Itse osallistun tulen tekoon, minkä jälkeen oikaisen varvikon päälle. Mietin, että ihmisellä pitää olla oikeus heittäytyä avuttomaksi. Yllätyksekseni huomaan, etten tunne lusmuilusta edes huonoa omatuntoa. Vaakalepo palauttaa niin, että kieltäydyn uimapiristyksestä. Lounaalla päätämme lopullisesti, että vietämme vielä yhden yön Nitsillä.

Tauon jälkeen melomme pohjoiseen Haapalahden kautta. Ohitamme aiemman X-leiripaikan. Suuntamme kulkumme Postisaarille. Kalapaikat ovat tallella, mutta uusien leiripaikkastandardiemme mukaista paikkaa saarilta ei löydy. Seuraavaksi haemme leiripaikkaa Niliniemestä, missä on liika paarmoja. Tyynessä kelissä leiripaikan pitää olla avoin ja tuulinen. Viimein Karin kiikariin osuu hiekkaranta Rovasaaren eteläpäästä. Melomme sinne totuttautumaan autojen jyrinään.

Rannalla pidämme eskimoharjoituksen. Itse en jaksa alkuun innostua, mutta hiljalleen into tarttuu muista. Kokeilen eskimoita, mutta en taivu takakannelle kunnolla, tai olen muuten vaan flegmaattinen. Vetäisen kauhukahvasta itseni Nitsin syleilyyn ja uin hiekkarannalle kuivumaan ja keräämään itseäni. Onneksi edes muilla on hauskaa. Anastan Monikan paatista pumpun, millä alan tyhjentää istuinaukkoani vedestä. Ruiskin pumpulla muita, mikä piristää itseäni. Palaan kajakkiin ja taivuttelen selkää takakannelle. Aukon takareuna hiukan kivuliaasti selkää vasten veivaan normaalin eskimon, takakansieskimon ja käsieskimon. Mikä lie aiemmin hommassa kanitti.

Muu porukka kuvailee eskimoita veden alta ja päältä. Tosin Kari on tallustellut saaressa eskimosession aikana. Kari raportoi kalojen pintaamisista. Noin kahdessa sekunnissa asia selviää itsellenikin: Tuo on siikaparvi. Ja siika on mielivastustajani perhokalastuksessa. Pakko päästä sitä kiusaamaan. Ilmoitan, että voin vaikka paastota loppuillan ja nukkua hiekkarannalla, mutta nyt perhovapa ja kahluukamppeet lähtevät työhön, mitä varten niitä olen sata kilometriä kuskannut. 

Kaivan pikkuperhot kajakista ja kelaan aivoista kuvat perinteisistä siian ottiperhoista. Pinnassa ei ole mitään isoa vaan pikkuhyönteisiä. Tyyni keli tekee myös kahlaamisesta haastavan. Kylmä vesi myös muistuttaa siitä, miksi perhokalastajia joskus kutsutaan sinimunaisiksi. Kahlatessani kalat kaikkoavat hiljalleen kauemmaksi rannasta. Ainoastaan veneiden aaltojen lyödessä rantaan on hyvä kahlata kauemmaksi ja pääsen heittämään siikaparveen hienosti. Parvessa on enimmäkseen pieniä kaloja, mutta silmäpuntarin perusteella myös useita puolen kilon siikoja, ainakin. Tarjoilen mustia pieniä Klinkhåmereita, mustia ja vihreitä päivänkorentoja, mustia 18 koon sääskiä, pintakellujia, nymfiä, ja pupaa. Ei edes aina luotettava pienin Royal Coachman aiheuta reaktiota kaloissa. Kalat pintaavat parhaimmillaan 10-20 sentin päästä perhosta. Tämä on siian perhokalastusta parhaimmillaan; kalat vievät ylivoimaisen 6-0 voiton turisti-Tommista. Tappio ei tule yllätyksenä, sillä olen kokenut saman ennenkin. Kerran rannassa poksahtaa eri tavalla, harrin tavalla. Heitto tuikkiin aiheuttaa tärpin heti ja pikkuharri käy näytillä. Tämä kuvastaa harrin perhokalastusta. Harri on suhteessa siikaan (yleensä) tyhmä kuin saapas, tai muuten vaan äärettömän perso ruualle. 

Kalastaessani kuuntelen puolikorvalla ääniä nuotiopaikalla. Persoonaani viitataan muutaman kerran, muttei ylenpalttisin kriittisin äänenpainoin. Näin luotan, että muut hoitavat ruuanlaiton puolestani. Markuksen mahtikäskystä nostan viimein perhon ylös ja tepastelen syömään. Ruoka on hyvää, taas. Ilmoittaudun tiskaamaan, tosin senkin työtehtävän hoitaa lopulta pääosin Kari.  

Illan kähmeissä kaivan pelikortit esiin. On aika pelata Lappiklassikkoa, tuppea. Peli ei ole tuttu Markukselle eikä Monikalle. Paitsi, että sääntöjen selvittyä peli onkin Monikalle tuttu. Slovakiassa peliä ei kumma kyllä kutsuta tupeksi. Pelaamme muutaman nousun. Pieni tihkusade ajaa meidät pakkaamaan paatit, ja ennen keskiyötä kömmimme pehkuihin.

Päivä 8, 19.7.2014 " Kotiin"

Päivän melontamusiikki: Jean-Pierre Kusela: Naurava Kulkuri

Reitti:. Melontaa 2 km Nitsijärven Rovasaaresta venerantaan, josta 640 km ajoa kotiin.

Kellot herättävät seitsemältä. Inarin taivas on harmaa ja kalsea, mikä helpottaa hiukan kotiinlähtöä. Pakkaamme loput remeleet kajakkiin ja melomme autolle. Nostamme kajakit lasteineen peräkärryyn ja katolle. Puoli yhdeksältä väännän polvet takapenkin keskipenkille ja lähdemme kohti aamupalaa Inarin Nesteelle. Paluumatka kuluu perinteisesti Markuksen nukkumista kuvaten ja myös järjestötoimintaa pohtien. Sodankylässä juhlitaan allekirjoittaneen aikuistumista A la Riestossa pizzalla ja keppanalla.   

Netistä autossa luetut huonot uutiset lyövät kuin märkä rätti kasvoille. Tiedän, että paluu arkeen ei tule olemaan helppoa. Onneksi Jean-Pierre Kuselan nauru sysää tylyt uutiset pois mielestä Rieskapaikan pihalla. Kotona Anita tarjoaa kakkua koko porukalle, minkä jälkeen porukka hajaantuu lopullisesti. Elän seuraavat pari päivää lähes pelkästään mansikoita ja kakkua syöden unelmoiden ensi vuoden reissusta. Tyhjyyden tunne helpottaa kunnolla vasta Martijnin läksiäismelonnoilla tiistaina. Silti olo tuntuu välillä kuin häkkilinnulla.

En fången fågel (E. Södergrahn)

En fågel satt fången i en gyllene bur
i ett vitt slott vid ett djupblått hav.
Smäktande rosor lovade vällust och lycka.
Och fågeln sjöng om en liten by högt uppe i bergen,
där solen är konung och tystnaden drottning
och där karga små blommor i lysande färger
vittna om livet, som trotsar och består. 

Inari 2014, päivät 4-6

Päivä 4, 15.7.2014 "Retkipäivä"

Päivän melontamusiikki: Puccini: La Rondine, aaria Bevo al tuo fresco sorriso ja Puccini: Tosca, aaria E Lucevan le stelle

Reitti:. Melontaa 7 km Kyyneljoen viimeisestä virtapaikasta Kyyneljärven itärannalle.

4. päivän aloituspaikka 
4. päivän yöpaikka 

Neljännen retkipäivän aamu on taas harmaa edellisen iltapäivän lämmöstä huolimatta. Päivän tarkoituksena on siirtyä meloen uudelle leiripaikalle ja tehdä siitä kävelyretki itäpuolen pienemmille järville.  Aamutoimet tuntuvat sujuvan hiukan kankeammin, liekö illallisella maisteltujen napanderien takia. Syömme aamupalaa tihkusateessa Monikan tarpin alla. Tihkusade väistyy nopeasti ja ehdimme vesille juuri pakoon rovaniemeläisiä. Taidan olla ainut meistä, joka heidät ehtii lähtöpaikassamme nähdä.

Huomaamme, että Kyyneljärvi on erittäin kaunis ja erämainen järvi. Karin tarkat silmät havaitsevat kotkan itärannalta. Luonnonihmeistä huolimatta matka kulkee rivakasti kevyessä tuulessa. Hidastamme vasta hiukan ennen taukopaikkaa, kun kivisen karin sivu alkaa haista nenääni harrilta. Paikalla on selvästi runsaasti kalaa ja jostain syystä harriparvi on aktiivinen. Itselläni on kontakti muistaakseni kuuteen harriin, joista vain alamittaiset käyvät kajakissa. Mutta, mikä mukavinta, aluksi Markus ja sitten Monika saavat kajakkiinsa reilusti mitantäyttävät harrit. Kalojen nostot kajakkiin ilman haavia ovat varsin vapaamuotoisia, mikä on erittäin hyvää eräviihdettä. Menemme leiripaikalle valmistamaan saalista ruokaa heti tuoreeltaan. Valmistettu harririsotto (sisältäen mm. kuivattua, paahdettua sipulia) on jumalaista. Roimelojat ohittavat leiripaikkamme Suolisjärven länsirantaa meloen. Emme näe heitä tämän jälkeen, mikä kuvaa erinomaisesti Inarin avaruutta ja erämaan tuntua.

Ruuan jälkeen valmistaudumme kävelyretkeen. Markus kaappaa retkikarttani ja painuu puolijuoksua kohti Katosjärviä. Perillä rannassa jakaannumme ympäri järveä. Itse menen niemeen lähelle puron suuta. Melkein ensimmäisellä heitolla saan lusikan pohjaan. Lämmenneessä kelissä kahlaan irrottamaan uistimen kiveltä. Samalla huomaan olevan ns. pelipaikoilla. Hienon näköinen kivinen penkka suorastaan kutsuu kalastajan uistinta. Totean paikan taimenelle sopivaksi. Ehkä kolmannella heitolla näen, miten juuri oikealla paikalla syvänteen reunassa kylki välähtää ja pian vapa taipuu. Kala on kuitenkin ns. maastotaimen, kilon hauki. Pelkään paljaiden varpaideni puolesta, kun raahaan hauen rantaan. Kala on taas tiukasti kiinni. Annan sille pappia, perkaan ja suolaan välipalaksi nuotiolla valmistettavaksi. Puroa seuraillen siirrymme Harrijärven puolelle. Kallion alus purossa on upea. Purossa on pikkuinen hellyttävä hauki, jonka menoa seuraamme hetken. 

Oikeastaan kaikki näkemämme järvet ovat upeita. Rannat tuntuvat olevan joko täydellisiä leiripaikkoja mäntykankaalla tai hienoja taukokallioita. Koskemattomia rannat eivät toki ole, leiripaikkoja nuotiopuineen on joka puolella. Ainoa,  mikä puuttuu, ovat varmat jäljet jalokaloista. Ilmeisesti pienet taimenet seuraavat muutaman kerran uistimiamme. Kalojen pintauksia ei näy lainkaan. Ennen nuotiopaikkaamme Markus saalistaa parin kilon haen. Laskemme hauen jatkamaan eloaan lahteen. Petokalat pitävät parhaiten huolen kalakannan terveydestä. Hauet saalistavat pois sairaat ja heikot kalat. Terveet kalat eivät hevillä hauen hampaisiin joudukaan. Hauen nostaminen rannalle kuivumaan ei siis ole kalastuksenhoidollinen toimenpide. Nuotiolla paistamme saamani kilon hauen tikussa. Taukopaikalla Monika esittelee kehittynyttä heittotaitoaan ja linkoaa lusikan melkein salmen toiselle rannalle, minne uistin jää kiven rakoon kiinni. Uimareissuhan siitä tulee.

Päätämme palata leiriin suoraa reittiä. Pois tullessamme suuntaamme ei ihan pidä ja ajaudumme Markuksen ja Karin kanssa Kyyneljärven lahdenpoukamaan. Lahti näyttää mahdolliselta ahvenen kodilta. No, kohdekalaan emme kontaktia saa, mutta lahden alfa-krokotiiliin kyllä. Kala katkoo siimat neljästi, kunnes tajuan kerätä kaikki perukkeeni (5 kpl) uistimen eteen. Ja eikö mitä, uistimella numero viisi hauen viimeinen koitos alkaa. Hauki taistelee lujasti varmaan vartin, mutta alistuu lopulta rantaan, tosin vain kolme uistinta suussaan. Viimeinenkin uistin on syvällä, vain sentti erottaa siiman ja hampaan. Ihailemme pedon ehdotonta saalistusviettiä. Perkaan nelikiloisen hauen, jonka keitämme ja paloittelemme risottoon. Kalaruoka on herkullista, hauki on aivan turhaan aliarvostettua. Risoton jälkeen Kari kävelee niemen nokkaan ja nappaa vajaan puolen kilon harrin, minkä syömme yöpalaksi. Kalapitoinen ruoka nukuttaa mukavasti.

Päivä 5, 16.7.2014 "Vironiemen ympäri"

Päivän melontamusiikki: Kirka: Leijat

Reitti:. Melontaa 21 km Kyyneljärven itärannalta Karhusaarille
5. päivän lähtöpaikka
5. päivän taukopaikka
5. päivän yöpaikka

Olen jättänyt kalanperkeet illalla näkyville rantaan, josta lokit ne löytävät. Aamulla myös korpit saavat omansa. Vasta ensimmäisenä heräävä Kari ajaa korpit pois herkkuaterialta. Aamupalalla istuessamme myös neljä kuukkelia saapuvat saaliinjaolle. Kuukkelit eivät ole yhtä seurallisia ja luottavaisia kuin retkeilyreittien liepeillä. Saatuaan hauen perkeitä tarpeeksi mukaansa ne lentävät takaisin syvemmälle metsän suojaan.

Melontapäivä alkaa lyhyellä siirtymällä koskelle. Laskemme Markuksen kanssa koskea edellä. Yläosa on syvä ja selkeä. Vastaavasti alaosa on erittäin kivinen. Monikan lasikuitupaatilla koskeen ei ole mitään asiaa. Me muovipaattimiehet naarmuttelemme paattimme kosken alas asti. Kari näyttää olevan hetken aikaa lujastikin kivellä, mutta pystyy viimein jatkamaan laskua, tosin takaperin. Koskella tapaamme ihmisen, melojan Savosta. Rannalta näyttää, että tämänkin melojan ravinto voi olla haukipitoista. Saalishauki on silmävaakalla iltahaukemme kokoinen. Monikan paatti siirtyy näppärästi Inarin puolelle lihasvoimin. 

Seuraavaksi ohjelmaksi olen ideoinut raudun pilkintää kajakista Koppasaaren kohdalla. Ideanani on samalla testailla valmistamieni tasapainopilkkien uintia. Jaan (muiden valmistamat) tasapainopilkit pilkit halukkaille. Omien pilkkieni uinti miellyttää silmääni kovasti. Parempiuintisen prototyypin alakoukku tosin meinaa kiepsahtaa kiinni selkälenkkiin. Parantamisen varaa luomuksissani on siis, eikä vähiten työni jäljessä. Yltynyt tuuli hankaloittaa pilkintää; pilkkiä ei saa lähellekään pohjaa. Suositan siirtymistä Taavin rantaan tekemälle nuotiolle. Itse vaihdan vaapun siiman jatkoksi ja uistelen tovin. Tiuran vaappuun notkahtaa mahtavasti, mutta kala ei tartu, Myös Karin viehettä riuhdotaan pari kertaa voimalla. Menen rantaan ruuanlaittoon. Chilillä, valkosipulilla ja sipulilla maustettu meetvurstipasta maistuu hyvin, saapahan joskus punaista lihaa ainaisen kalansyönnin väliin. Taukokalliot ovat upeita. Jatkamme kalastusta tovin rannalta. Markuksen vieheeseen tarttuu noin 35 senttinen taimen, omaani noin 38 senttinen. Taimenet jatkavat eloaan kohti ensi kutuaan (runollista, eikö totta).

Jatkamme matkaamme Kyynelvuonoa pitkin. Pahtalahden suulla olevilla saarilla alkaa taas haista harri. Markus ymmärtää vinkkini ja aloittaa kalastuksen jo kajakista. Nousemme pian saareen kalastamaan. Kari suuntaa heti kalasuuntavaistollaan huippupaikkaan ja saa pari kontaktia harreihin. Tosin vasta Markus saa tuta paikan koko potentiaalin. Uuden siiman ansiosta Markuksen heitot lentävät riittävän kauas rannasta, Loton väri natsaa kohdalleen ja Markuksen tarkka silmä havaitsee kaukana syönnöksellä olevat isot harrit. Rannalle tulee kolme toinen toistaan komeampaa harria. Suurin on 48 cm, oman (tunnetusti hiukan pessimistisen) silmävaakani perusteella ehkä 850 grammainen. Kala on täten perinteinen kilon harri. Omasta mielestäni kalat ovat koko reissun upeimmat. Kolme kalaa on sopiva määrä ruuaksemme ja jatkamme matkaa kohti yöpaikkaa.

Kari siirtyy keulaan arvioimaan leiripaikkoja. Kumppisaaren liepeiltä mieleistä paikkaa ei löydy. Karhusaarten eteläisimmästä saaresta löytyy mielestäni koko reissun parhaat makuusijat. Leirissä valmistamme harrit kiven päällä nuotiossa. Mietimme, miten paljon tästä ruokalajista voisi pyytää rikkaalta ulkomaiselta turistilta. Ymmärrämme, että paljon. Illalla aistin, että kalastusinto on alkanut hiipua. Itsellänikään ei ole pienintäkään halua lähteä lippaa heittelemään. Mukavampaa on maata varvikossa ja seurata kuinka lätyt paistuvat pannulla. Havahdumme kaasupullon loppuessa lätyn paiston aikana. Olemme tuhlanneet kaksi isoa kaasupulloa ja jäljellä on enää puolitoista pientä. Päätämme siirtyä tekemään ruokaa pääosin nuotion lämmössä.       

Päivä 6, 17.7.2014 " Melontapäivä Surnulla"

Päivän melontamusiikki: Laura Sippola: Kesäyö

Reitti:. Melontaa 29 km Karhusaarilta Surnuvuonon pohjukkaan ja Pikku-Sörmille

6. päivän lähtöpaikka
6. päivän taukopaikka
6. päivän yöpaikka

Univelka alkaa hiljalleen häiritä itseäni. Lisäksi suurimmat kalastuspaineeni ovat ohi. Ehdotan, että Monika melokoon päivän keulassa. Arvaan oikein, että näin matka taittuu parhaiten. Matkaa on kuitenkin reilusti edessä, koska olemme päättäneet meloa aikaisin lauantaina takaisin Nitsijärvelle autolle.

Alkuun melomme kohti Saijetsinlahtea. Käännämme kahden pitkulaisen saaren väliin kohti Birgitniemeä. Karhusaarten seutu on erittäin kaunista. Alue tuoksuu myös vahvasti harrilta. Pidän käteni pääosin erossa vavasta ja lähinnä nautiskelen maisemista ja hiljaisuudesta. Näin tuntuvat muutkin tekevän. Pikkutauon jälkeen melomme Surnuvuonon pohjukkaan ja rantaudumme polun päähän. Käymme kävellen katsomassa Surnukoskea ja Pienen Surnujärven päätä rannalta. Läänin kalastusluvassa ei tietääkseni ole voimaa Surnukoskessa. Eipä silti, aurinkoisessa kelissä koski ei vaikuta ottipaikalta. Paikalla olisi mielenkiintoista käydä katsomassa taimenten kutua myöhään syksyllä. Ja tämä luonnollisesti vain kameran keralla, kalastus on silloin kiellettyä.

Palaamme paateille ja suklaapalan voimin päätämme jatkaa melontaa kohti Vasikkaselän reunaa. Venytämme lounastaukomme aina Pikku Mäskisaareen asti. Lounaaksi on torstaipäivien klassikkoa, hernekeittoa. Toteamme Ruotsista tulevan paljon hyvää. Hernekeitto, Hilleberg, Klättermusen, esimerkkejä on paljon. Ruotsalaista autoista mielipiteemme jakaantunevat enemmän.

Jatkamme melontaa pian ruuan jälkeen. Monika, Taavi ja Markus hämäävät minua ja Karia ovelasti ja ovat päästä meistä karkuun kiertämällä Pikku Mäskisaaren odottamattomalla tavalla. Onneksi havaitsen karkulaiset, jotka eivät pääse karkuun avoimella pätkällä. Ilta on taas erittäin hieno, mutta tälläkin reissulla kipeäksi äitynyt vasen hartia kiusaa melkoisesti. Aloitamme melojen vaihtelurumban. Vain Galasport-mies Kari ei moiseen naurettavuuteen alennu, mikä on aina taloudellisesti hyvä ratkaisu. Vaihtelun jälkimainingeissa Taavin mutkamela päätyy käyttööni loppumatkaksi. Mutkamelalla melonta on ajoittain jopa kivutonta, mikä on suurta luksusta parin jomotuspäivän jälkeen. Suurkiitokset Taaville!

Tyyntyvässä illassa löydämme reissun upeimman leiripaikan Pikku-Sörmistä. Paikka vaikuttaa kalaisalta. Kukaan ei kuitenkaan jaksa vilkkua heitellä, vaan nautimme kallioisen saariston kauneudesta. Illalliseksi valmistetaan pataa Monikan kuivatuista eineksistä. Herkkusientä sisältävä versio on koko reissun parhaita ruokia. Monikan punaviinikastikeversio ruuasta maistuu myös.  Herkistyn ruuasta niin, etten raaski tappaa edes sääskeä, joka imee vertani. Jostain syystä pikkuotus on päätellyt veren maun olevan parhaimmillaan sormitaipeessani. Puhelen sääskelle ystävällisesti, kun sen maha täyttyy hitaasti. Viimein sääski on kylläinen ja lennähtää kauemmas. Tuntuu hyvältä ajatella, että vereni avulla saadaan jälkeläisiä seuraavia melontaporukoita varten. Juomme jälkiruuaksi viimeisen 20 cl jättipullollisen konjakkia.  Ilta venyy aamuyöksi ennen kuin joukkio pääsee unille. Itse olen erittäin väsynyt ja yritän parhaani taata itselleni muutaman tunnin lepoa. Kiukuttelen väsyneenä viimeisenkin nukutuksen pois elimistöstä. Tyynessä illassa kuulen telttaan jokaisen askeleen ja askeleiden tauottuakin kierin hiestä märkänä lämpimässä kesäyössä. Jossain välissä vaivun onneksi uneen. 

Inari 2014, päivät 0-3

0. Päivä:

Paikka: Oulun seutu 11.7.2014

Juoksen vielä aamulla rastiviikolla Kuusamossa sprintin, josta ajan Tiuran kalastusliikkeen kautta Tupokselle pakkaamaan. Perjantai-iltapäivänä retkikuumeeni alkaa tosissaan nousta, kun Kari saapuu kajakki katolla Savon maalta yökylään. Olemme myös päätyneet yhden auton taktiikkaan. Kaikki viisi melojaa, Tommi, Taavi, Monika, Markus ja Kari on täten sovitettava tavaroineen Audiin ja peräkärryyn. Taavi saapuu iltasella keräilemään osin pakattuja kajakkeja ympäri Lakeutta. 

1. Päivä, 12.7.2014, "Lakeuksilta Nitsille"

Päivän melontamusiikki: Lasse Mårtenson: Myrskyluodon Maija

Reitti: Ajomatka Oulun seudulta Nitsijärven rantaan. Melontaa 5 km Alasaarille, X-linjamerkin tuntumaan.

1. päivän lähtöpaikka
1. päivän yöpaikka

Aamulla Markus parkkeeraa autonsa pihaani ja hyppää minun ja Karin seuraksi Subaruun. Poimimme vielä Monikan matkalla Taavin ja kajakkiemme luo. Loput romut lastautuvat Taavin autoon ripeästi. Näin matka kohti pohjoista voi alkaa. Matka taittuu leppoisasti alkuun toisiimme tutustuen ja retkeä miettien. Rovaniemellä pysähdymme ostoksille. Toteamme Prisman eräosaston varsin kattavaksi ja täydennämme kalustoamme. Ruokaostoksiin menee aikaa pomppiessamme ympäriinsä kaupassa. Ruokatauon pidämme Sodankylässä pizzaa ja jätskiä syöden. Sodankylästä jatkamme kohti "Tosi-Lappia". Saariselän tunturien näkyessä tietää ajavansa oikeaan suuntaan. Käymme katsomassa kaukaisuuteen Kaunispään huipulla. Pilvien ja autereen takia Norjan lumihuiput eivät näy, mutta maisema on silti kaunis. Kaunispäältä siirrymme Ivaloon täydentämään ruokavarastoja jääkaappitavaroilla. Ivalossa jännitys autossa kasvaa ja loppumatkalla silloin tällöin näyttäytyvää Inaria vilkuillaan innokkaasti auton ikkunoista.

Inari ohitetaan nopeasti ja Sevettijärven tie kuljettaa matkalaiset nopeasti Nitsijärven veneenlaskupaikalle. Veneranta on täynnä sääskiä ja kajakit pakkautuvat vilkkaasti. Rantaan karauttaa veneellä vanhempi pariskunta, joka raportoi hyvästä sääskikesästä. Eli siis siitä, että sääskiä on enemmän kuin moneen vuoteen. Itseäni sääsket eivät yleensä häiritse, mutta mieleeni kömpii väkisinkin Lätäsenon Hirvasvuopion autiotuvan sääskipilvet pari vuotta sitten. Toive tuulisesta kelistä esitetään useammankin toimesta.

Ukkonen jyrähtelee ympärillä ja välillä ripsii vettä, kun saamme paatit viimein vesille. Pilvet välttelevät meitä ja lopulta Ilta on lämmin ja kaunis. Hyvän tuntuiset kalapaikat alkavat heti sataman jälkeen. Virittelen virvelin valmiiksi Velticillä varustettuna. Ensimmäinen heitto kertoo, että uusi vapani toimii pikkuvieheiden kanssa kuin unelma. Toinen heitto kertoo, että vavassa on valmistusvirhe, kun vavan kärkiosa napsahtaa poikki liitoksen kohdalta. Mietin, missä jeesusteippi on, ja pakkaan vavan takaisin köysistöön. Pari kirosanaa saattaa lipsahtaa.

Postisaarten jälkeen Sevettijärven tien meteli jää taakse ja alamme hakea yösijaa. Karautamme kajakit rantaan X-linjamerkille, josta löydämme oivat yösijat ja nuotiopaikka. Sää on hieno, joten testaamme Nitsijärven uimavedet. Vesi on raikasta ääniefektien perusteella.

Kalakalenterin mukaan Inarin viikkomme on lähes koko kesän huonoin. Kalojen pintaamisia näkyy kuitenkin ensimmäisenä päivänä, joten virittelimme perhovavat Markuksen kanssa. Vavaton Taavi päätyy Monikalle virveliheiton opettajaksi. Monikan heitot alkavat näyttää kalastavilta varsin nopeasti. Ensimmäinen Nitsin alamittainen pikkuharri nappaa nopeasti Lottooni. Karilla näytillä käy Nitsin kirkas pikkutaimen. Mitat täyttävää ruokakalaa ei rannalle kuitenkaan saada. Onneksi Inarista on ostettu reilun kokoinen siivu savulohta, joka syödään uusien perunoiden kanssa ennen yöunia.        

Päivä 2, 13.7.2014 "Kalalle Inarille"

Päivän melontamusiikki: Kaija Kärkinen: Sade

Reitti:. Melontaa 19 km Nitsijärven X-linjamerkiltä Mustakalajärven laguunille.

2. päivän lähtöpaikka
2. päivän taukopaikka
2. päivän yöpaikka

Kömmin teltasta jo hiukan viileään aamuun. Aamupalan jälkeen kaivelen isomman kalan pyyntöä virveliin. Pikkulusikkaan haksahtaakin 30 cm kaunis taimen. Inarin 50 cm alamittaan on matkaa reilusti. Lähdemme liikenteeseen kohti Inarin vesiä. Tyynessä kelissä letka venyy pitkäksi, tosin jonon maksimimittana pitämäni kuuloetäisyys on varmaan satoja metrejä. Taukopaikaksi valitsemme Karin kanssa letkan kärjestä suurimman saariryhmästä Ravdokodolaassas, mikä suomeksi käännettynä on varmaankin Rautukutuluodot. Markus tuskin ehtii saada nuotiota syttymään (eli siis tosi lyhyt aika), kun Kari kampeaa ensimmäisen mittaharrimme rannalle. Kari määrää kalan heti valmistettavaksi, mikä onkin täsmälleen oikea neuvo tämän kalan osalle. Kala on oikea makupala. Kalan jälkeen keitämme kunnon pullakahvit; alkumatkasta pitää aina hemmotella kunnolla itseään. Itse saan ruuan jälkeen pienehkön (33cm) harrin, jonka suolaan illaksi. 

 

Tauon jälkeen laskettelemme kosken läpi Inarin puolelle Koskivuonoon. Maisema vaihtuu jälleen. Ohitettuamme Pahtaniemen koillistuuli puhaltaa raikkaasti. Aallot pärskivät väliin kajakin kannelle. Mittailen aaltoja, jotka ovat reilusti alle metrisiä. Tällä tuulella alkaa Perämerelläkin viihtyä, tuumin. Raikkaassa kelissä löydämme leiripaikan Mustakalajärven tuntumasta rannalta. Rantautuessa meinaa iskeä vilu, joten pykäämme nuotion ripeästi rantametsikköön. Ruuaksi paistamme savukylkeä nuotiossa, keitämme uusia perunoita ja avaamme hapankaalipurkin. Alkuruuaksi maistelemme suolaharria.

Ruuan jälkeen päätämme lähteä poimimaan puolen kilon ahvenia laguunista nuotiolla tehtäväksi iltapalaksi. Nimen Mustakalajärvi perusteella on selvää, ettei järven pääkalalaji ole siika eikä harri. Arvioin järven parhaaksi ahvenpaikaksi eteläreunan, josta pienehkö ahven nappaa ensimmäisillä heitoilla. Myös Markus saa ahvenen. Keskempää nappaakin sitten tukevammin. Nopeasti selviää, ettei kyseessä ole ennätysahven, vaan ehta jänkäkoira. Kolmen kilon krokotiili tulee pikku taistelun jälkeen maalle. Uistin on syvällä kiduksissa, joten hauki saa papista. Huominen ruoka on selvä. Saan muutamaan lisäahvenen kaislikosta. Siirrymme kohti länsireunaa, jossa Monikallakin on ahven kiinni. Illan suurimman viihdetuokion antaa kuitenkin kahden kilon hauki järven luoteiskulmassa. Kyseinen hauki nappaa aluksi Karin lippaan ja pääsemme Markuksen kanssa seuraamaan taistelua matalassa vedessä. Hauki kuitenkin irtoaa lipasta. Harmitus ei kestä kauaa, koska kala nappaa lipan uudestaan ennen kuin se ehtii rantaan. Siima kuitenkin hipaisee hampaita ja kala karkaa. Seuraavaksi Markus heittää oman lippansa järveen. Hauki nappaa sen välittömästi, mutta siima katkeaa taas. Sitten on oma vuoroni yrittää. Eka heitolla tuttu vesivana lähtee taas kohti uistinta. Hauki tarttuu ja saadaan rantakivikkoon, jossa siima napsahtaa poikki. Karin kädet ovat kuitenkin nopeat ja nakkaavat hauen rantavitikkoon. Kaikki uistimet löydetään hauen suusta takaisin pakkiin. Taistelun tuoksinassa kastuneina, mutta euforisina, tiedämme hetken, miltä kivikauden ihmisistä on tuntunut saalistuksen aikana. Tunteen purkaukset huvittavat silminnähden kameramies Taavia. Leirillä pääsen fileointihommiin. Fileoin ja suolaan kalat huomista ajatellen. Fileetä on vähintään riittävästi, mietin. Paistamme vielä ahvenet tikussa (namia!), paiskomme hetken Monikan frisbeetä märässä varvikossa suolla ja painumme pehkuihin.

Yöllä lokit kirkuvat ja herään peittelemään rantavedessä kylmässä olevat kalat kivillä. Toivon toki, että pikkulokkiyhdyskunta löysi rantaan jättämäni kalanperkeet.

Päivä 3, 14.7.2014 "Kyyneljoelle"

Päivän melontamusiikki: Georg Ots: Muuttuvat laulut

Reitti: Melontaa 19 km Mustakalajärven laguunilta Kyyneljoen viimeiseen virtapaikkaan.

3. päivän aloituspaikka
3. päivän taukopaikka
3. päivän taukopaikka nro 2
3. päivän yöpaikka

Kömmin makuupussista ensimmäisenä. Koska muut vielä nukkuvat, käyn kävelyllä Naittuniemessä päin. Maasto miellyttää kovasti, mutta matalasta lahdesta kalastaessani pöllähtää kohtuullinen mäkäräparvi imemään raikasta turistivertani. Tepastelen takaisin leiriin, jossa unihiekkaa jo hierotaan silmistä. Melkein unohdan perhovapani lähtiessämme kohti Suolisvuonoa. Tuuli on edelleen vastainen, vaikkakin jo varsin lempeä. Jossain välissä huomaamme Suolisvuonon toisella rannalla melojan (Ilkka Roista, kuulemme myöhemmin). 

Melomme Suolisvuonon yli kohti merimerkkiä. Seuraillemme vuonon itärantaa terävälle niemelle, jonka taakse pääsemme rantautumaan. Kävelemme Karin kanssa suoraan kajakilta kalastukselliselle hot-spotille niemen nokkaan. Muutaman heiton jälkeen tärähtää mukavasti. Vapautan Inariin kauniin, vajaa 40 senttisen, kirkkaan taimenen. Palaan muiden seuraan koilliseen osoittaville niemille, jotka vaikuttavat harripaikoilta. Ruokakalaa ei kuitenkaan kuuluu; tosin vieheet ottavat maakontaktia ja vieheenpelastukseen menee hetki. Tässä vaiheessa asetan haasteen itselleni ja muille. Jos saaliiksi saadaan mitantäyttävä (50 cm) taimen, liityn Facebookiin. 

 

Päätämme siirtyä Suolistaipaleen autiotuvalle lounaalle. Matkalla Suolistaipaleelle vuonon keskellä lilluu tuulen tuoma poron vasa.  Roimeloon porukka vastaanottaa meidät ystävällisesti rannassa. Vedämme kajakit venetietä pitkin Suolisjärven puolelle. Vaihtelemme kuulumisia Lapin ihmisien kanssa, Monika käy uimassa ja alamme hauen paistoon tuvassa. Ensimmäisen pannun syötyämme meille valkenee, ettemme saa kaikkea kalaa syötyä, vaikka ruoka herkullista onkin. Kolmannesta kalapannusta emme jaksa syödä puoltakaan ja kutsumme Rovaniemeläiset hätiin hauen syöntiin. Hauki maistuu Lapin ihmisille hyvin; neljäs ja viimeinen pannullinenkin jänkäkoiraa häviää parempiin suihin. Pannukahvien ja selän oikaisun jälkeen päätämme lähteä pakoon ihmisvilinää kohti Kyyneljärveä. Suolijärven päässä kalastelemme hetken. Muutama harri seurailee lippoja, mutta paistinkaloja emme saa. Melomme Kyyneljoelle, jonka ensimmäinen koski on kapea ja mukava laskea. Osa porukasta kikkailee kosken alla kajakilla metsästäen meripaattisurffia. Itse haistan kalapaikan. Markuksen kanssa saamme ylös pari alamittaista harria. Markus ehdottelee, että leiripaikka pitäisi perustaa tähän. Olen väärässä, kun ehdotan, että jatkamme matkaa. Kolistelemme pari virtapaikkaa alaspäin; viimeisen virtapaikan kohdalle pystytämme leirin. Olen päätellyt kartasta virtapaikan syväksi ja hidasvirtaiseksi. Sitä se ei ole, vaan matala kivikko, mihin kalat eivät tule, elleivät ole kunnon syöntipäällä. Leiripaikka on kuitenkin aivan kelvollinen. Illalla käymme kävelemässä yllävirralla, missä näemme haukia, joiden kalastusta pyrimme aktiivisesti välttämään. Laskemme ainakin yhden hauista kasvamaan. Päivälliseksi paistelemme makkaraa. Jälkiruuaksi teemme nuotiossa tikkupullia Monikan taikomasta taikinasta.