Inari 2014, päivät 4-6

Päivä 4, 15.7.2014 "Retkipäivä"

Päivän melontamusiikki: Puccini: La Rondine, aaria Bevo al tuo fresco sorriso ja Puccini: Tosca, aaria E Lucevan le stelle

Reitti:. Melontaa 7 km Kyyneljoen viimeisestä virtapaikasta Kyyneljärven itärannalle.

4. päivän aloituspaikka 
4. päivän yöpaikka 

Neljännen retkipäivän aamu on taas harmaa edellisen iltapäivän lämmöstä huolimatta. Päivän tarkoituksena on siirtyä meloen uudelle leiripaikalle ja tehdä siitä kävelyretki itäpuolen pienemmille järville.  Aamutoimet tuntuvat sujuvan hiukan kankeammin, liekö illallisella maisteltujen napanderien takia. Syömme aamupalaa tihkusateessa Monikan tarpin alla. Tihkusade väistyy nopeasti ja ehdimme vesille juuri pakoon rovaniemeläisiä. Taidan olla ainut meistä, joka heidät ehtii lähtöpaikassamme nähdä.

Huomaamme, että Kyyneljärvi on erittäin kaunis ja erämainen järvi. Karin tarkat silmät havaitsevat kotkan itärannalta. Luonnonihmeistä huolimatta matka kulkee rivakasti kevyessä tuulessa. Hidastamme vasta hiukan ennen taukopaikkaa, kun kivisen karin sivu alkaa haista nenääni harrilta. Paikalla on selvästi runsaasti kalaa ja jostain syystä harriparvi on aktiivinen. Itselläni on kontakti muistaakseni kuuteen harriin, joista vain alamittaiset käyvät kajakissa. Mutta, mikä mukavinta, aluksi Markus ja sitten Monika saavat kajakkiinsa reilusti mitantäyttävät harrit. Kalojen nostot kajakkiin ilman haavia ovat varsin vapaamuotoisia, mikä on erittäin hyvää eräviihdettä. Menemme leiripaikalle valmistamaan saalista ruokaa heti tuoreeltaan. Valmistettu harririsotto (sisältäen mm. kuivattua, paahdettua sipulia) on jumalaista. Roimelojat ohittavat leiripaikkamme Suolisjärven länsirantaa meloen. Emme näe heitä tämän jälkeen, mikä kuvaa erinomaisesti Inarin avaruutta ja erämaan tuntua.

Ruuan jälkeen valmistaudumme kävelyretkeen. Markus kaappaa retkikarttani ja painuu puolijuoksua kohti Katosjärviä. Perillä rannassa jakaannumme ympäri järveä. Itse menen niemeen lähelle puron suuta. Melkein ensimmäisellä heitolla saan lusikan pohjaan. Lämmenneessä kelissä kahlaan irrottamaan uistimen kiveltä. Samalla huomaan olevan ns. pelipaikoilla. Hienon näköinen kivinen penkka suorastaan kutsuu kalastajan uistinta. Totean paikan taimenelle sopivaksi. Ehkä kolmannella heitolla näen, miten juuri oikealla paikalla syvänteen reunassa kylki välähtää ja pian vapa taipuu. Kala on kuitenkin ns. maastotaimen, kilon hauki. Pelkään paljaiden varpaideni puolesta, kun raahaan hauen rantaan. Kala on taas tiukasti kiinni. Annan sille pappia, perkaan ja suolaan välipalaksi nuotiolla valmistettavaksi. Puroa seuraillen siirrymme Harrijärven puolelle. Kallion alus purossa on upea. Purossa on pikkuinen hellyttävä hauki, jonka menoa seuraamme hetken. 

Oikeastaan kaikki näkemämme järvet ovat upeita. Rannat tuntuvat olevan joko täydellisiä leiripaikkoja mäntykankaalla tai hienoja taukokallioita. Koskemattomia rannat eivät toki ole, leiripaikkoja nuotiopuineen on joka puolella. Ainoa,  mikä puuttuu, ovat varmat jäljet jalokaloista. Ilmeisesti pienet taimenet seuraavat muutaman kerran uistimiamme. Kalojen pintauksia ei näy lainkaan. Ennen nuotiopaikkaamme Markus saalistaa parin kilon haen. Laskemme hauen jatkamaan eloaan lahteen. Petokalat pitävät parhaiten huolen kalakannan terveydestä. Hauet saalistavat pois sairaat ja heikot kalat. Terveet kalat eivät hevillä hauen hampaisiin joudukaan. Hauen nostaminen rannalle kuivumaan ei siis ole kalastuksenhoidollinen toimenpide. Nuotiolla paistamme saamani kilon hauen tikussa. Taukopaikalla Monika esittelee kehittynyttä heittotaitoaan ja linkoaa lusikan melkein salmen toiselle rannalle, minne uistin jää kiven rakoon kiinni. Uimareissuhan siitä tulee.

Päätämme palata leiriin suoraa reittiä. Pois tullessamme suuntaamme ei ihan pidä ja ajaudumme Markuksen ja Karin kanssa Kyyneljärven lahdenpoukamaan. Lahti näyttää mahdolliselta ahvenen kodilta. No, kohdekalaan emme kontaktia saa, mutta lahden alfa-krokotiiliin kyllä. Kala katkoo siimat neljästi, kunnes tajuan kerätä kaikki perukkeeni (5 kpl) uistimen eteen. Ja eikö mitä, uistimella numero viisi hauen viimeinen koitos alkaa. Hauki taistelee lujasti varmaan vartin, mutta alistuu lopulta rantaan, tosin vain kolme uistinta suussaan. Viimeinenkin uistin on syvällä, vain sentti erottaa siiman ja hampaan. Ihailemme pedon ehdotonta saalistusviettiä. Perkaan nelikiloisen hauen, jonka keitämme ja paloittelemme risottoon. Kalaruoka on herkullista, hauki on aivan turhaan aliarvostettua. Risoton jälkeen Kari kävelee niemen nokkaan ja nappaa vajaan puolen kilon harrin, minkä syömme yöpalaksi. Kalapitoinen ruoka nukuttaa mukavasti.

Päivä 5, 16.7.2014 "Vironiemen ympäri"

Päivän melontamusiikki: Kirka: Leijat

Reitti:. Melontaa 21 km Kyyneljärven itärannalta Karhusaarille
5. päivän lähtöpaikka
5. päivän taukopaikka
5. päivän yöpaikka

Olen jättänyt kalanperkeet illalla näkyville rantaan, josta lokit ne löytävät. Aamulla myös korpit saavat omansa. Vasta ensimmäisenä heräävä Kari ajaa korpit pois herkkuaterialta. Aamupalalla istuessamme myös neljä kuukkelia saapuvat saaliinjaolle. Kuukkelit eivät ole yhtä seurallisia ja luottavaisia kuin retkeilyreittien liepeillä. Saatuaan hauen perkeitä tarpeeksi mukaansa ne lentävät takaisin syvemmälle metsän suojaan.

Melontapäivä alkaa lyhyellä siirtymällä koskelle. Laskemme Markuksen kanssa koskea edellä. Yläosa on syvä ja selkeä. Vastaavasti alaosa on erittäin kivinen. Monikan lasikuitupaatilla koskeen ei ole mitään asiaa. Me muovipaattimiehet naarmuttelemme paattimme kosken alas asti. Kari näyttää olevan hetken aikaa lujastikin kivellä, mutta pystyy viimein jatkamaan laskua, tosin takaperin. Koskella tapaamme ihmisen, melojan Savosta. Rannalta näyttää, että tämänkin melojan ravinto voi olla haukipitoista. Saalishauki on silmävaakalla iltahaukemme kokoinen. Monikan paatti siirtyy näppärästi Inarin puolelle lihasvoimin. 

Seuraavaksi ohjelmaksi olen ideoinut raudun pilkintää kajakista Koppasaaren kohdalla. Ideanani on samalla testailla valmistamieni tasapainopilkkien uintia. Jaan (muiden valmistamat) tasapainopilkit pilkit halukkaille. Omien pilkkieni uinti miellyttää silmääni kovasti. Parempiuintisen prototyypin alakoukku tosin meinaa kiepsahtaa kiinni selkälenkkiin. Parantamisen varaa luomuksissani on siis, eikä vähiten työni jäljessä. Yltynyt tuuli hankaloittaa pilkintää; pilkkiä ei saa lähellekään pohjaa. Suositan siirtymistä Taavin rantaan tekemälle nuotiolle. Itse vaihdan vaapun siiman jatkoksi ja uistelen tovin. Tiuran vaappuun notkahtaa mahtavasti, mutta kala ei tartu, Myös Karin viehettä riuhdotaan pari kertaa voimalla. Menen rantaan ruuanlaittoon. Chilillä, valkosipulilla ja sipulilla maustettu meetvurstipasta maistuu hyvin, saapahan joskus punaista lihaa ainaisen kalansyönnin väliin. Taukokalliot ovat upeita. Jatkamme kalastusta tovin rannalta. Markuksen vieheeseen tarttuu noin 35 senttinen taimen, omaani noin 38 senttinen. Taimenet jatkavat eloaan kohti ensi kutuaan (runollista, eikö totta).

Jatkamme matkaamme Kyynelvuonoa pitkin. Pahtalahden suulla olevilla saarilla alkaa taas haista harri. Markus ymmärtää vinkkini ja aloittaa kalastuksen jo kajakista. Nousemme pian saareen kalastamaan. Kari suuntaa heti kalasuuntavaistollaan huippupaikkaan ja saa pari kontaktia harreihin. Tosin vasta Markus saa tuta paikan koko potentiaalin. Uuden siiman ansiosta Markuksen heitot lentävät riittävän kauas rannasta, Loton väri natsaa kohdalleen ja Markuksen tarkka silmä havaitsee kaukana syönnöksellä olevat isot harrit. Rannalle tulee kolme toinen toistaan komeampaa harria. Suurin on 48 cm, oman (tunnetusti hiukan pessimistisen) silmävaakani perusteella ehkä 850 grammainen. Kala on täten perinteinen kilon harri. Omasta mielestäni kalat ovat koko reissun upeimmat. Kolme kalaa on sopiva määrä ruuaksemme ja jatkamme matkaa kohti yöpaikkaa.

Kari siirtyy keulaan arvioimaan leiripaikkoja. Kumppisaaren liepeiltä mieleistä paikkaa ei löydy. Karhusaarten eteläisimmästä saaresta löytyy mielestäni koko reissun parhaat makuusijat. Leirissä valmistamme harrit kiven päällä nuotiossa. Mietimme, miten paljon tästä ruokalajista voisi pyytää rikkaalta ulkomaiselta turistilta. Ymmärrämme, että paljon. Illalla aistin, että kalastusinto on alkanut hiipua. Itsellänikään ei ole pienintäkään halua lähteä lippaa heittelemään. Mukavampaa on maata varvikossa ja seurata kuinka lätyt paistuvat pannulla. Havahdumme kaasupullon loppuessa lätyn paiston aikana. Olemme tuhlanneet kaksi isoa kaasupulloa ja jäljellä on enää puolitoista pientä. Päätämme siirtyä tekemään ruokaa pääosin nuotion lämmössä.       

Päivä 6, 17.7.2014 " Melontapäivä Surnulla"

Päivän melontamusiikki: Laura Sippola: Kesäyö

Reitti:. Melontaa 29 km Karhusaarilta Surnuvuonon pohjukkaan ja Pikku-Sörmille

6. päivän lähtöpaikka
6. päivän taukopaikka
6. päivän yöpaikka

Univelka alkaa hiljalleen häiritä itseäni. Lisäksi suurimmat kalastuspaineeni ovat ohi. Ehdotan, että Monika melokoon päivän keulassa. Arvaan oikein, että näin matka taittuu parhaiten. Matkaa on kuitenkin reilusti edessä, koska olemme päättäneet meloa aikaisin lauantaina takaisin Nitsijärvelle autolle.

Alkuun melomme kohti Saijetsinlahtea. Käännämme kahden pitkulaisen saaren väliin kohti Birgitniemeä. Karhusaarten seutu on erittäin kaunista. Alue tuoksuu myös vahvasti harrilta. Pidän käteni pääosin erossa vavasta ja lähinnä nautiskelen maisemista ja hiljaisuudesta. Näin tuntuvat muutkin tekevän. Pikkutauon jälkeen melomme Surnuvuonon pohjukkaan ja rantaudumme polun päähän. Käymme kävellen katsomassa Surnukoskea ja Pienen Surnujärven päätä rannalta. Läänin kalastusluvassa ei tietääkseni ole voimaa Surnukoskessa. Eipä silti, aurinkoisessa kelissä koski ei vaikuta ottipaikalta. Paikalla olisi mielenkiintoista käydä katsomassa taimenten kutua myöhään syksyllä. Ja tämä luonnollisesti vain kameran keralla, kalastus on silloin kiellettyä.

Palaamme paateille ja suklaapalan voimin päätämme jatkaa melontaa kohti Vasikkaselän reunaa. Venytämme lounastaukomme aina Pikku Mäskisaareen asti. Lounaaksi on torstaipäivien klassikkoa, hernekeittoa. Toteamme Ruotsista tulevan paljon hyvää. Hernekeitto, Hilleberg, Klättermusen, esimerkkejä on paljon. Ruotsalaista autoista mielipiteemme jakaantunevat enemmän.

Jatkamme melontaa pian ruuan jälkeen. Monika, Taavi ja Markus hämäävät minua ja Karia ovelasti ja ovat päästä meistä karkuun kiertämällä Pikku Mäskisaaren odottamattomalla tavalla. Onneksi havaitsen karkulaiset, jotka eivät pääse karkuun avoimella pätkällä. Ilta on taas erittäin hieno, mutta tälläkin reissulla kipeäksi äitynyt vasen hartia kiusaa melkoisesti. Aloitamme melojen vaihtelurumban. Vain Galasport-mies Kari ei moiseen naurettavuuteen alennu, mikä on aina taloudellisesti hyvä ratkaisu. Vaihtelun jälkimainingeissa Taavin mutkamela päätyy käyttööni loppumatkaksi. Mutkamelalla melonta on ajoittain jopa kivutonta, mikä on suurta luksusta parin jomotuspäivän jälkeen. Suurkiitokset Taaville!

Tyyntyvässä illassa löydämme reissun upeimman leiripaikan Pikku-Sörmistä. Paikka vaikuttaa kalaisalta. Kukaan ei kuitenkaan jaksa vilkkua heitellä, vaan nautimme kallioisen saariston kauneudesta. Illalliseksi valmistetaan pataa Monikan kuivatuista eineksistä. Herkkusientä sisältävä versio on koko reissun parhaita ruokia. Monikan punaviinikastikeversio ruuasta maistuu myös.  Herkistyn ruuasta niin, etten raaski tappaa edes sääskeä, joka imee vertani. Jostain syystä pikkuotus on päätellyt veren maun olevan parhaimmillaan sormitaipeessani. Puhelen sääskelle ystävällisesti, kun sen maha täyttyy hitaasti. Viimein sääski on kylläinen ja lennähtää kauemmas. Tuntuu hyvältä ajatella, että vereni avulla saadaan jälkeläisiä seuraavia melontaporukoita varten. Juomme jälkiruuaksi viimeisen 20 cl jättipullollisen konjakkia.  Ilta venyy aamuyöksi ennen kuin joukkio pääsee unille. Itse olen erittäin väsynyt ja yritän parhaani taata itselleni muutaman tunnin lepoa. Kiukuttelen väsyneenä viimeisenkin nukutuksen pois elimistöstä. Tyynessä illassa kuulen telttaan jokaisen askeleen ja askeleiden tauottuakin kierin hiestä märkänä lämpimässä kesäyössä. Jossain välissä vaivun onneksi uneen.