Päivä 4, 15.7.2014 "Retkipäivä"
Päivän melontamusiikki: Puccini: La Rondine, aaria Bevo al
tuo fresco sorriso ja Puccini: Tosca, aaria E Lucevan le stelle
Reitti:. Melontaa 7 km Kyyneljoen viimeisestä virtapaikasta
Kyyneljärven itärannalle.
4. päivän aloituspaikka 4. päivän yöpaikka
Neljännen retkipäivän aamu on taas harmaa edellisen
iltapäivän lämmöstä huolimatta. Päivän tarkoituksena on siirtyä meloen uudelle
leiripaikalle ja tehdä siitä kävelyretki itäpuolen pienemmille järville. Aamutoimet tuntuvat sujuvan hiukan kankeammin,
liekö illallisella maisteltujen napanderien takia. Syömme aamupalaa
tihkusateessa Monikan tarpin alla. Tihkusade väistyy nopeasti ja ehdimme
vesille juuri pakoon rovaniemeläisiä. Taidan olla ainut meistä, joka heidät
ehtii lähtöpaikassamme nähdä.
Huomaamme, että Kyyneljärvi on erittäin kaunis ja erämainen
järvi. Karin tarkat silmät havaitsevat kotkan itärannalta. Luonnonihmeistä
huolimatta matka kulkee rivakasti kevyessä tuulessa. Hidastamme vasta hiukan
ennen taukopaikkaa, kun kivisen karin sivu alkaa haista nenääni harrilta. Paikalla
on selvästi runsaasti kalaa ja jostain syystä harriparvi on aktiivinen. Itselläni
on kontakti muistaakseni kuuteen harriin, joista vain alamittaiset käyvät
kajakissa. Mutta, mikä mukavinta, aluksi Markus ja sitten Monika saavat kajakkiinsa
reilusti mitantäyttävät harrit. Kalojen nostot kajakkiin ilman haavia ovat
varsin vapaamuotoisia, mikä on erittäin hyvää eräviihdettä. Menemme
leiripaikalle valmistamaan saalista ruokaa heti tuoreeltaan. Valmistettu
harririsotto (sisältäen mm. kuivattua, paahdettua sipulia) on jumalaista. Roimelojat
ohittavat leiripaikkamme Suolisjärven länsirantaa meloen. Emme näe heitä tämän
jälkeen, mikä kuvaa erinomaisesti Inarin avaruutta ja erämaan tuntua.
Ruuan jälkeen valmistaudumme kävelyretkeen. Markus kaappaa
retkikarttani ja painuu puolijuoksua kohti Katosjärviä. Perillä rannassa
jakaannumme ympäri järveä. Itse menen niemeen lähelle puron suuta. Melkein
ensimmäisellä heitolla saan lusikan pohjaan. Lämmenneessä kelissä kahlaan
irrottamaan uistimen kiveltä. Samalla huomaan olevan ns. pelipaikoilla. Hienon
näköinen kivinen penkka suorastaan kutsuu kalastajan uistinta. Totean paikan
taimenelle sopivaksi. Ehkä kolmannella heitolla näen, miten juuri oikealla
paikalla syvänteen reunassa kylki välähtää ja pian vapa taipuu. Kala on kuitenkin
ns. maastotaimen, kilon hauki. Pelkään paljaiden varpaideni puolesta, kun raahaan
hauen rantaan. Kala on taas tiukasti kiinni. Annan sille pappia, perkaan ja
suolaan välipalaksi nuotiolla valmistettavaksi. Puroa seuraillen siirrymme Harrijärven puolelle. Kallion
alus purossa on upea. Purossa on pikkuinen hellyttävä hauki, jonka menoa
seuraamme hetken.
Oikeastaan kaikki näkemämme järvet ovat upeita. Rannat tuntuvat olevan joko täydellisiä leiripaikkoja mäntykankaalla tai hienoja taukokallioita. Koskemattomia rannat eivät toki ole, leiripaikkoja nuotiopuineen on joka puolella. Ainoa, mikä puuttuu, ovat varmat jäljet jalokaloista. Ilmeisesti pienet taimenet seuraavat muutaman kerran uistimiamme. Kalojen pintauksia ei näy lainkaan. Ennen nuotiopaikkaamme Markus saalistaa parin kilon haen. Laskemme hauen jatkamaan eloaan lahteen. Petokalat pitävät parhaiten huolen kalakannan terveydestä. Hauet saalistavat pois sairaat ja heikot kalat. Terveet kalat eivät hevillä hauen hampaisiin joudukaan. Hauen nostaminen rannalle kuivumaan ei siis ole kalastuksenhoidollinen toimenpide. Nuotiolla paistamme saamani kilon hauen tikussa. Taukopaikalla Monika esittelee kehittynyttä heittotaitoaan ja linkoaa lusikan melkein salmen toiselle rannalle, minne uistin jää kiven rakoon kiinni. Uimareissuhan siitä tulee.
Päätämme palata leiriin suoraa reittiä. Pois tullessamme
suuntaamme ei ihan pidä ja ajaudumme Markuksen ja Karin kanssa Kyyneljärven
lahdenpoukamaan. Lahti näyttää mahdolliselta ahvenen kodilta. No, kohdekalaan
emme kontaktia saa, mutta lahden alfa-krokotiiliin kyllä. Kala katkoo siimat
neljästi, kunnes tajuan kerätä kaikki perukkeeni (5 kpl) uistimen eteen. Ja
eikö mitä, uistimella numero viisi hauen viimeinen koitos alkaa. Hauki taistelee
lujasti varmaan vartin, mutta alistuu lopulta rantaan, tosin vain kolme
uistinta suussaan. Viimeinenkin uistin on syvällä, vain sentti erottaa siiman
ja hampaan. Ihailemme pedon ehdotonta saalistusviettiä. Perkaan nelikiloisen hauen,
jonka keitämme ja paloittelemme risottoon. Kalaruoka on herkullista, hauki on
aivan turhaan aliarvostettua. Risoton jälkeen Kari kävelee niemen nokkaan ja
nappaa vajaan puolen kilon harrin, minkä syömme yöpalaksi. Kalapitoinen ruoka
nukuttaa mukavasti.
Päivä 5, 16.7.2014 "Vironiemen ympäri"
Päivän melontamusiikki: Kirka: Leijat
Reitti:. Melontaa 21 km Kyyneljärven itärannalta Karhusaarille
5. päivän lähtöpaikka
5. päivän taukopaikka
5. päivän yöpaikka
5. päivän lähtöpaikka
5. päivän taukopaikka
5. päivän yöpaikka
Melontapäivä alkaa lyhyellä siirtymällä koskelle. Laskemme
Markuksen kanssa koskea edellä. Yläosa on syvä ja selkeä. Vastaavasti alaosa on
erittäin kivinen. Monikan lasikuitupaatilla koskeen ei ole mitään asiaa. Me
muovipaattimiehet naarmuttelemme paattimme kosken alas asti. Kari näyttää
olevan hetken aikaa lujastikin kivellä, mutta pystyy viimein jatkamaan laskua,
tosin takaperin. Koskella tapaamme ihmisen, melojan Savosta. Rannalta näyttää,
että tämänkin melojan ravinto voi olla haukipitoista. Saalishauki on
silmävaakalla iltahaukemme kokoinen. Monikan paatti siirtyy näppärästi Inarin
puolelle lihasvoimin.
Seuraavaksi ohjelmaksi olen ideoinut raudun pilkintää
kajakista Koppasaaren kohdalla. Ideanani on samalla testailla valmistamieni
tasapainopilkkien uintia. Jaan (muiden valmistamat) tasapainopilkit pilkit
halukkaille. Omien pilkkieni uinti miellyttää silmääni kovasti. Parempiuintisen
prototyypin alakoukku tosin meinaa kiepsahtaa kiinni selkälenkkiin. Parantamisen
varaa luomuksissani on siis, eikä vähiten työni jäljessä. Yltynyt tuuli
hankaloittaa pilkintää; pilkkiä ei saa lähellekään pohjaa. Suositan siirtymistä
Taavin rantaan tekemälle nuotiolle. Itse vaihdan vaapun siiman jatkoksi ja
uistelen tovin. Tiuran vaappuun notkahtaa mahtavasti, mutta kala ei tartu, Myös
Karin viehettä riuhdotaan pari kertaa voimalla. Menen rantaan ruuanlaittoon.
Chilillä, valkosipulilla ja sipulilla maustettu meetvurstipasta maistuu hyvin,
saapahan joskus punaista lihaa ainaisen kalansyönnin väliin. Taukokalliot ovat
upeita. Jatkamme kalastusta tovin rannalta. Markuksen vieheeseen tarttuu noin
35 senttinen taimen, omaani noin 38 senttinen. Taimenet jatkavat eloaan kohti
ensi kutuaan (runollista, eikö totta).
Jatkamme matkaamme Kyynelvuonoa pitkin. Pahtalahden suulla
olevilla saarilla alkaa taas haista harri. Markus ymmärtää vinkkini ja aloittaa
kalastuksen jo kajakista. Nousemme pian saareen kalastamaan. Kari suuntaa heti kalasuuntavaistollaan
huippupaikkaan ja saa pari kontaktia harreihin. Tosin vasta Markus saa tuta
paikan koko potentiaalin. Uuden siiman ansiosta Markuksen heitot lentävät
riittävän kauas rannasta, Loton väri natsaa kohdalleen ja Markuksen tarkka
silmä havaitsee kaukana syönnöksellä olevat isot harrit. Rannalle tulee kolme
toinen toistaan komeampaa harria. Suurin on 48 cm, oman (tunnetusti hiukan
pessimistisen) silmävaakani perusteella ehkä 850 grammainen. Kala on täten
perinteinen kilon harri. Omasta mielestäni kalat ovat koko reissun upeimmat.
Kolme kalaa on sopiva määrä ruuaksemme ja jatkamme matkaa kohti yöpaikkaa.
Kari siirtyy keulaan arvioimaan leiripaikkoja. Kumppisaaren
liepeiltä mieleistä paikkaa ei löydy. Karhusaarten eteläisimmästä saaresta
löytyy mielestäni koko reissun parhaat makuusijat. Leirissä
valmistamme harrit kiven päällä nuotiossa. Mietimme, miten paljon tästä
ruokalajista voisi pyytää rikkaalta ulkomaiselta turistilta. Ymmärrämme, että
paljon. Illalla aistin, että kalastusinto on alkanut hiipua. Itsellänikään ei
ole pienintäkään halua lähteä lippaa heittelemään. Mukavampaa on maata
varvikossa ja seurata kuinka lätyt paistuvat pannulla. Havahdumme kaasupullon
loppuessa lätyn paiston aikana. Olemme tuhlanneet kaksi isoa kaasupulloa ja
jäljellä on enää puolitoista pientä. Päätämme siirtyä tekemään ruokaa pääosin
nuotion lämmössä.
Päivä 6, 17.7.2014 " Melontapäivä Surnulla"
Päivän melontamusiikki: Laura Sippola: Kesäyö
Reitti:. Melontaa 29 km Karhusaarilta Surnuvuonon pohjukkaan
ja Pikku-Sörmille
6. päivän lähtöpaikka6. päivän taukopaikka
6. päivän yöpaikka
Univelka alkaa hiljalleen häiritä itseäni. Lisäksi suurimmat kalastuspaineeni ovat ohi. Ehdotan, että Monika melokoon päivän keulassa. Arvaan oikein, että näin matka taittuu parhaiten. Matkaa on kuitenkin reilusti edessä, koska olemme päättäneet meloa aikaisin lauantaina takaisin Nitsijärvelle autolle.
Alkuun melomme kohti Saijetsinlahtea. Käännämme kahden
pitkulaisen saaren väliin kohti Birgitniemeä. Karhusaarten seutu on erittäin
kaunista. Alue tuoksuu myös vahvasti harrilta. Pidän käteni pääosin erossa
vavasta ja lähinnä nautiskelen maisemista ja hiljaisuudesta. Näin tuntuvat
muutkin tekevän. Pikkutauon jälkeen melomme Surnuvuonon pohjukkaan ja rantaudumme
polun päähän. Käymme kävellen katsomassa Surnukoskea ja Pienen Surnujärven
päätä rannalta. Läänin kalastusluvassa ei tietääkseni ole voimaa Surnukoskessa.
Eipä silti, aurinkoisessa kelissä koski ei vaikuta ottipaikalta. Paikalla olisi
mielenkiintoista käydä katsomassa taimenten kutua myöhään syksyllä. Ja tämä
luonnollisesti vain kameran keralla, kalastus on silloin kiellettyä.
Palaamme paateille ja suklaapalan voimin päätämme jatkaa
melontaa kohti Vasikkaselän reunaa. Venytämme lounastaukomme aina Pikku
Mäskisaareen asti. Lounaaksi on torstaipäivien klassikkoa, hernekeittoa.
Toteamme Ruotsista tulevan paljon hyvää. Hernekeitto, Hilleberg, Klättermusen, esimerkkejä
on paljon. Ruotsalaista autoista mielipiteemme jakaantunevat enemmän.
Jatkamme melontaa pian ruuan jälkeen. Monika, Taavi ja Markus
hämäävät minua ja Karia ovelasti ja ovat päästä meistä karkuun kiertämällä
Pikku Mäskisaaren odottamattomalla tavalla. Onneksi havaitsen karkulaiset,
jotka eivät pääse karkuun avoimella pätkällä. Ilta on taas erittäin hieno,
mutta tälläkin reissulla kipeäksi äitynyt vasen hartia kiusaa melkoisesti.
Aloitamme melojen vaihtelurumban. Vain Galasport-mies Kari ei moiseen
naurettavuuteen alennu, mikä on aina taloudellisesti hyvä ratkaisu. Vaihtelun jälkimainingeissa
Taavin mutkamela päätyy käyttööni loppumatkaksi. Mutkamelalla melonta on
ajoittain jopa kivutonta, mikä on suurta luksusta parin jomotuspäivän jälkeen. Suurkiitokset
Taaville!
Tyyntyvässä illassa löydämme reissun upeimman leiripaikan
Pikku-Sörmistä. Paikka vaikuttaa kalaisalta. Kukaan ei kuitenkaan jaksa vilkkua
heitellä, vaan nautimme kallioisen saariston kauneudesta. Illalliseksi
valmistetaan pataa Monikan kuivatuista eineksistä. Herkkusientä sisältävä
versio on koko reissun parhaita ruokia. Monikan punaviinikastikeversio ruuasta
maistuu myös. Herkistyn ruuasta niin,
etten raaski tappaa edes sääskeä, joka imee vertani. Jostain syystä pikkuotus
on päätellyt veren maun olevan parhaimmillaan sormitaipeessani. Puhelen
sääskelle ystävällisesti, kun sen maha täyttyy hitaasti. Viimein sääski on
kylläinen ja lennähtää kauemmas. Tuntuu hyvältä ajatella, että vereni avulla
saadaan jälkeläisiä seuraavia melontaporukoita varten. Juomme jälkiruuaksi viimeisen
20 cl jättipullollisen konjakkia. Ilta
venyy aamuyöksi ennen kuin joukkio pääsee unille. Itse olen erittäin väsynyt ja
yritän parhaani taata itselleni muutaman tunnin lepoa. Kiukuttelen väsyneenä
viimeisenkin nukutuksen pois elimistöstä. Tyynessä illassa kuulen telttaan
jokaisen askeleen ja askeleiden tauottuakin kierin hiestä märkänä lämpimässä
kesäyössä. Jossain välissä vaivun onneksi uneen.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista